Liity nyt ilmaiseksi!

Minä olen:
Seuraava »
deitillePÄIVÄKIRJA

Pääsisipä deitille

Minunkaltaiseni menevä mimmi alkaa tylsistyä, jos sinkkuelämään ei kuulu tarpeeksi deittailua; siitä menee koko sinkkuilun idea. Olisikin tosi ihana päästä jonkun miehen kanssa kunnon treffeille. Kyseessä voisi olla sokkotreffitkin, sellaisiahan netin kautta sovitut tapaamiset tavallaan ovatkin. Pari kertaa elämässäni olen ollut kaverin järjestämillä sokkotreffeillä, ja en ole koskaan joutunut pettymään kavaljeeriin. Voisin tälläkin kertaa lähteä deitille lähes tuntemattoman hurmurin kanssa. Ikuisuuskysymys on tietenkin se, että saako ekoilla treffeillä harrastaa seksiä. No tottahan toki saa, minusta ainakin! Itse ainakin tällä hetkellä olen niin puutteessa, että lähtisin deitille juuri sellaisella mielellä, että tänä iltana pannaan. Tämän jälkeen ei varmaan ole yllättävää, että olen liittynyt juuri Sexpartner.fi -sivustolle.

Voisin mennä deitille vaikka naisen kanssa!

Koko elämäni olen heilastellut vain miesten kanssa, mutta viime aikoina olen huomannut, että minussa asuu myös pieni bi-utelias nainen, joka voisi kuvitella touhuilevansa myös toisen naisen kanssa. Viime aikoina erityisesti idea on alkanut kiinnostaa minua: jos joku nainen pyytäisi minua vaikkapa netin kautta deitille, niin voisin hyvinkin lähteä. Vaikka katse kohdistuukin enemmän komeisiin miehiin, niin voin vaikka vannoa, että seksiä toisen naisen kanssa tulee kokeiltua vielä tässä elämässä. Olisi myös todella kiihottava ajatus, että pariskunta pyytäisi minua deitille kolmeen pekkaan heidän kanssaan, jos he haluaisivat minut mukaan seksileikkeihinsä. Netin kautta on varmasti mahdollisuus tavata juuri samanlaista ennakkoluulotonta porukkaa, johon itsekin kuulun.

Millaista on mennä deitille netin kautta?

Onkohan harvinaista, että lähes kolmekymppisenä en ole kertaakaan vielä ollut nettitreffeillä? Kohta pääsen senkin kokemaan. Uskon, että deitille meno netissä solmitun tuttavuuden kanssa on todella kiehtovaa. Ennen kaikkea tietää mitä saa: kirjoitin yllä, että minä ainakin haluan sellaiselle deitille, jossa tehdään muutakin kuin pidetään toista kädestä! Toiveissani siintää treffikumppani, joka uskaltaa tehdä aloitteita, ja osaa käsitellä naista... Mielessäni on useampikin toteutumaton seksifantasia, jotka odottavat toteutumistaan kunhan vain seuraa löytyisi... Sitähän tässä ollaan etsimässä itse kukin! Itselläni ainakin on liian kauan siitä, kun olen ollut intiimisti tekemisisssä miehen kanssa. Siksi tekeekin niin paljon mieli...

Jos haluat lukea lisää, rekisteröidy!